kauniita unia

Makuuhuoneeni sisustusprojekti alkaa olla valmis ja sisäinen prinsessani tuntee olonsa hyvin onnelliseksi käpertyessään uusiin valkoisiin pellavalakanoihin. 

Huone sai aivan uuden ilmeen kun seinien kirkkaan sininen väri vaihtui rauhalliseksi valkoiseksi. 120cm leveä sänkyni pääsi oikeuksiinsa keskelle huonetta valkoisten petivaatteiden kera, yöpöytä vaihtui valkoiseen ja yksinkertaiseen ja vanha tylsä lamppu sai väistyä uuden DIY-valaisimen tieltä. Ikkunoissa on ohuet läpinäkyvät verhot, jotka päästävät kaiken luonnonvalon sisään. Valkoiset matot sain lainaan kämppiksiltä, omat ovat vielä ostoslistalla. Lisäksi haluan sänkyyn valkoiset helmalakanat, jotta musta sängyn runko peittyy kokonaan. Päiväpeitettäkin etsin, mutta tulin siihen tulokseen että haluan pitää petauksen juuri tuollaisena, joten en ainakaan toistaiseksi tarvitse sitä. Ja huoneen nurkkaan kuuluu ehdottomasti joku ihana valkoinen nojatuoli.

Jos herää pehmeistä, puhtaista lakanoista hyvin nukutun yön jälkeen siihen, että aamuaurinko valaisee huoneen ja ensimmäinen asia jonka näkee on tulppaanikimppu yöpöydällä, päivästä ei voi tulla kovin huono. 

SÄNKY // PÄIVÄRINTA
MALM-LIPASTO // IKEA

LAMPPU // ITSE TEHTY

Yksi parhaista sijoituksista, joita olen elämäni aikana tehnyt on sänkyni. Rakastuin siihen ensimmäisen yön jälkeen niin, ettei ole tarvinut katua ostopäätöstä! Aika kallishan se oli, mutta Päivärinnan liikkeessä päästiin hinnasta sopimukseen, sain hyvää palvelua sekä kuljetuksen huoneeseen saakka (yläkertaan sängyn raahaaminen taisi tehdä vähän tiukkaa, sanoinkin pojille että jos joskus muutan niin saavat tulla raahaamaan sängyn myös alas)

VALKOISET PELLAVALAKANAT // IKEA

HUOPA // IKEA 

VAATETELINE// IKEA

Pienen ruskean korulipaston löysin muistaakseni jostain ulkomailta joskus

YÖPÖYTÄ // RUSTA HAAPARANTA

Minä itse tykkään uudesta huoneestani, mitä te olette mieltä? Seuraavaksi remontissa on alakerta, olohuoneesta revitään parhaillaan tapetteja. Ovat muuten aika tiukassa.. 

aurinkoisia päiviä pohjoisessa

Paljon lunta, aurinkoa ja hyvää seuraa, niistä on loistava mökkiviikonloppu tehty. Varattiin Syötteeltä mökki viikonlopuksi ja lähdettiin viettämään laatuaikaa sisarusporukalla. Laitettiin hyvää ruokaa, lasketeltiin, istuttiin notskilla, saunottiin, otettiin rennosti, lumikenkäiltiin ja vähän hiihdettiinkin. Ja aurinko kimmelsi keväthangilla ! Kiitos murut ihanasta viikonlopusta.♥

niin tyytyväinen matkakaveri!

porukan pienimmät

ei yhtään huono mökkiseura ♥

siskon vauvakin pääsi mukaan ♥

jollakin tais olla vähän ylimääräistä virtaa..

♥

ihan tavallista

Selailin tuossa vanhoja blogikirjoituksiani. Huomasin, että aika usein päivitän blogia silloin, kun olen ollut jossain reissussa tai on tapahtunut jotain mukavaa. Hyvänen aika, siitähän äkkiä saa sellaisen kuvan että olen aina "lomalla" ja elämäni on aina kivaa. Tämän vaikutelman haluan korjata, elämäni ei todellakaan ole pelkkiä äkkilähtöjä, minilomia ja vapaapäiviä. Suurimman osan ajasta elämäni on aika yksitoikkoista ja ihan tavallisia päiviä. Ja välillä on ihan älyttömän kurjaa. Mutta harvemmin tulee päivitettyä tänne kuulumisia "tavallisista" (miten määritellään sana tavallinen?) päivistä, koska en ehdi/jaksa/muista ottaa valokuvia ja kirjoitustaitoni ovat pahasti ruosteessa. Kyllä, peittelen valokuvilla heikkoa kirjoitustaitoani. Voisin luvata parantaa tapani, mutta en tiedä ehdinkö.

Kerron teille jotain tavallisesta arjestani. Käyn kolmivuorotyössä, eli teen aamu-, ilta- ja yövuoroja sekä viikonloppuja. Vapaapäivät sattuvat yleensä eri päiville. Pidän työstäni kehitysvammaisten parissa, vaikka se on välillä aika rankkaa. Töiden lomassa käyn salilla, nukun, teen normaaleja kotiaskareita ja välillä tapaan ystäviäni. Myös "sivutyöni" Aloe Veran parissa kuuluu arkeeni, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Jos on vapaata useampi päivä peräkkäin, tykkään keksiä jotain extraa tai lähteä jonnekin, sillä tänne maalaispitäjään meinaa välillä tylsistyä. Tällä hetkellä lisäohjelmaa arkeen tuo remppahommat, laitetaan kotona vähän sisustusta uusiksi. Saatte tosin odotella niitä sisustuskuvia, vaikka makkarit on jo maalattu niin mun huoneesta puuttuu edelleen verhot ja matto..

Nyt kun tässä pohdin nuita postausjuttuja,  herää kysymys että ketä nämä mun jutut oikeasti kiinnostaa ja miksi ihmeessä kirjoitan tätä blogia. Tai miksi kirjoitan tätä niin että muutkin (kuin minä itse) voivat lukea näitä juttuja. Sveitsissä oli hyvä syy kirjoitella reissukuulumisia, mutta kiinnostaako ihmisiä oikeasti lukea näitä juttuja mun oikeestaan ihan tavallisesta tylsästä elämästä (ja katsella kuvia mun villasukista???). Iski blogikriisi. Miksi ylipäätään kirjoitan blogia? Pääasiassa niiden valokuvien vuoksi, mutta myös siksi että minusta on mukava välillä jakaa ajatuksia silloin, kun tekee mieli kirjoittaa. Minulle blogi on eräänlainen päiväkirja, monet muistot ovat täällä tallessa ja niitä on mukava silloin tällöin selailla. Harvemmin tulee koneelta kansiolta katsottua vanhoja kuvia. Täältä on sitä paitsi helppo tarkistaa asioita, esimerkiksi yhtenä päivänä mietin että millaiset ilmat Sveitsissä oli huhtikuussa ja valokuvistahan sen näkee.

Kuten sanoin, tää kirjoittaminen tökkii pahasti ja jutut tuntuu sekavilta ja epäloogisilta. Pitäis varmaan kirjoittaa enemmän tai keskittyä sanattomaan viestintään. Tai lakata kirjoittelemasta sekavia postauksia yövuorossa. Laittakaapa ihanat lukijani välillä palautetta ja postaustoiveita ja auttakaa mua tän blogikriisin kanssa!

Sveitsissä muuten puut kukkii huhtikuussa ja aurinko paistaa.

ei etäisyys ei vuodetkaan

ei mikään meitä erota ♥

Täydellinen viikonloppu Tervolassa ihanien sveitsityttöjen seurassa. Nukuttiin siskonpetissä, syötiin hyvin, käytiin Haaparannassa shoppailemassa, lenkkeiltiin räntäsateessa, juteltiin tuntikausia, naurettiin ja löhöttiin. Vaikka edellisestä tapaamisesta on yli vuosi, niin kaikki tuntui silti niin tutuilta ja rakkailta, ihan kuin oltais eilen viimeksi nähty. Kiitos ihanasta viikonlopusta, oon niin onnellinen teistä!

siskonpeti

kotikalsarit jalassa kylille ja pikkutyttöilme naamalla

maailman parasta tomaatti-mozzarella pitsaa

sunnuntaibrunssiin kuuluu smoothie

porukalla rötvääminen on kivempaa

niin rakkaita ! 

Viime viikolla olin suurperheen äitinä, pikkusisarukset on ollu mulla hoidossa kun vanhemmat oli ulkomailla. Käytiin lasten kanssa keilaamassa, syötiin herkkuja, kyläiltiin, pelattiin ja otettiin rennosti. Muksut valvoi myöhään ja nukkui pitkään, mutta hiihtolomallahan se ei haittaa. Ja tällä äitillä oli onneksi varaiskä kaverina, niin että pääsin yhtenä aamuna salille ennen "iskän" töihin lähtöä.. :) Oli ihanaa viettää aikaa sisarusten kanssa, mutta kyllä tuntuu taas mukavalta mennä omien aikataulujen mukaan ja nauttia hiljaisuudesta.

asiaa liikkumisesta

Olen monesti ajatellut, että olisi kiva jakaa ajatuksia treenaamisesta ja ruokavaliosta, mutta se on aina jäänyt siihen että "en minä voi kirjoittaa sellaisesta, enhän edes näytä siltä että urheilen". Olen ajatellut, että vain timmiksi treenatun vartalon omaavilla on oikeus kirjoittaa aiheesta. Koska eihän se kuulosta uskottavalta, jos tällainen sohvaperunan näköinen kirjoittelee juttuja olkapäätreenistä ja jakaa ruokavaliovinkkejä. Mutta kuka määrää, kenellä on oikeus kirjoittaa ja mitä ? Ilmeisesti se joku tuolla oman pääni sisällä. Mutta nyt lakkaan kuuntelemasta sitä, sillä minulla voi olla yhtä paljon (tai enemmän) kokemusta salilla käymisestä kuin jollakin joka omistaa täydellisen sixpackin ja painaa minua 15 kiloa vähemmän. Joten tässä teille ensimmäinen aiheeseen liittyvä sekava postaus.

Allaolevan tekstin kirjoitin kuukausia sitten (vai jokohan siitä on vuosi). En pystynyt julkaisemaan sitä silloin, oli vielä liian arka aihe.

"Luin joku aika sitten Helsingin Sanomista jutun Fitness - sallittu syömishäiriö. En silloin ajatellut asiaa sen enempää, mutta palasin juttuun myöhemmin ja se hieman pysäytti - ja vähän säikäyttikin. Niin paljon samoja tuntemuksia ollut minullakin. Olen tehnyt valtavasti töitä oman hyvinvointini eteen ja pudottanut toistakymmentä kiloa painoa, ennenkaikkea muuttanut ruokavaliotani ja ruennut liikkumaan aktiivisesti. Myönnän, että välillä (aika monesti) olen valinnut ystävien ja perheen sijaan urheilun, tai jättänyt menemättä jonnekin sen takia etten viitsi kokoajan kieltäytyä tarjottavista kun olen omalla ruokavaliolla. Olen aina ajatellut, että olen sen verran herkkusuu ettei minulla voisi koskaan olla ongelmaa syömättömyyden kanssa. Mutta on pakko pysähtyä miettimään, missä on vika kun jokaisen ylimääräisen pikkuleivän tai muun ruokavalioon kuulumattoman evään syömisen jälkeen tulee itku ja itsesyytökset, kun olin niin huono taas. Tai kun jokaisen lenkin jälkeen mietin miksen juossut pidemmästi, lujempaa. Miksen käynyt salilla kuin kaksi kertaa tällä viikolla.

Olin ajatellut, että tämä on väliaikaista. Sitten kun saavutan tavoitteeni (eihän minulla edes ole konkreettisia tavoitteita), olen tyytyväinen ja elän normaalisti. Mutta miten voin palata "normaaliin", kun yhdenkin herkun jälkeen tuntuu, että kaikki kilot tulivat takaisin ja näytän kamalalta. Tuntuu, että tavoitteeseeni on vielä pitkä matka. Silti haluaisin löytää keskitien, oppia syömään ilman sen jälkeistä pahaa oloa ja pitää vapaapäiviä liikunnasta ilman huonoa omaatuntoa."

Edelleen olen matkalla kohti tavoitettani, onnellista ja hyvinvoivaa minää. Sitä tyyppiä, joka on suht. tyytyväinen ulkonäköönsä eikä itke syötyään levyllisen suklaata (tai ei syö sitä suklaata). Mutta olen oppinut paljon. Olen tutustunut omaan kehooni ja tiedän mitä se tarvitsee. Tiedän nyt, miten haluan syödä ja liikkua. Tiedän, millä tavoin pystyn muuttamaan kroppaani ilman että se kärsii siitä. Olen ylpeä siitä, miten paljon olen tehnyt töitä sen eteen, että voin paremmin kuin koskaan. Sen eteen, että (useimmiten) voin katsoa itseäni peilistä ilman, että se pilaa päivääni. Vaikken vieläkään ihan ole tyytyväinen ulkonäkööni, alan olla sinut asian kanssa.