keskiviikko 30. syyskuuta 2015

ai mikä sadekausi

Terveisiä hiljaiselta saarelta, Thaimaan Ko Lantalta. Ollaan muutamaksi päiväksi rauhoituttu tänne. Koska on sadekausi (ai missä sataa?), täällä ei ole turisteja. Ollaan tämän majatalon ainoat asukkaat yhtä nuortaparia lukuunottamatta. Muutenkin koko saari on mukavan hiljainen, ulkomaalaisia näkyy todella vähän. Ja me kalkkilaivan kapteenit herätetään tietysti huomiota. Tosin ihan positiivista sellaista, täällä paikalliset on tosi ystävällisiä ja auttavaisia.

Matka tänne Krabilta oli aika mielenkiintoinen. Ostettiin liput jostain pienestä kojusta Ao Nangilta ja koska päivän veneet oli kerenny mennä, meidän piti lähteä minibussilla. Kolmen tunnin matka venyi kuusituntiseksi, ilmeisesti lauttojen takia. Siellä me istuttiin pikkubussissa tuntikausia ilman hajuakaan siitä minne ollaan menossa ja milloin ollaan perillä. Onneksi oltiin varattu majoitus etukäteen, päästiin turvallisesti perille asti. 

Lämmintä on riittänyt, +30 astetta ja puolipilvistä. Legenda siitä, että täällä voi saada väriä varjossakin, pitää paikkaansa. Mun matkakaverilla nimittäin kärähti iho täysin pilvisenä päivänä, kun vähän makoiltiin rannalla. Mulla ei vielä toivoakaan rusketuksesta.

Nyt on vasta alkanu ymmärtää, että ollaan oikeasti lomalla. Ja että tää reissu ei lopu ihan heti. Ollaan oltu ihan fiiliksissä merestä, kivoista kahviloista ja ruokapaikoista, hullusta tuktuk-kyydistä, mukavista ihmisistä ja upeista auringon laskuista. Ja ihan vaan siitä että ollaan täällä ja voidaan mennä minne huvittaa ja tehdä mitä halutaan. Tai olla tekemättä. Huomenna lähetään saarikierrokselle etsimään autioita rantoja ja ehkä snorklaamaan.

Illallinen merenrannalla auringon laskiessa. Maksoi pari euroa ja oli hyvää.




Löydettiin sympaattisin ruokapaikka ikinä. Oisin voinut jäädä asumaan tuonne, tuohon riippumattoon ja noille lattiatyynyille. Semmonen paikka, johon teki mieli jäädä vaan hengailemaan. Taidettiin vähän jäädäkin. Palvelu oli ystävällistä ja sieltä sai ihanaa suklaamoussea ja hyvää kahvia. Paikan nimi on Irie restaurant ja löytyy Ko Lantalta Saladan kylästä, läheltä long beachia.








Yritin ladata teille videopätkää tuktuk-kyydistä kyydistä mutta en tiedä näkyykö se. Tuktuk on siis mopotaksi, skootterin kylkeen rakennettu renkaiden päälle hökötys johon mahtuu kyytiläisiä. Täällä tyypit muuten ajelee skoottereilla melkeen satasta,  ilman kypäriä ja usein vielä 3 päällä. Meidän tuktuk meni onneksi "vaan" kuuttakymppiä. 





Täällä voidaan hyvin, terkkuja kotipuoleen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti