maanantai 19. lokakuuta 2015

lentokenttärallia

Tässä tulee teille vähän lentokenttäväsymyspäivitystä. Aletaan kyllästyä näihin lentokenttiin, kun asioista on tehty niin monimutkaisia ja kaikki menee hirveän säätämisen kautta. Meille tuli pieni yllätys Bangkokissa, kun kuultiin että tarvitaan Uuden Seelannin lennolle Aussien kauttakulkuviisumi (siis mikä?!) ja vaan sen takia että meillä on yli kahdeksan tunnin vaihtoaika. Eli joudutaan maksamaan molemmat 100 euroa siitä, että saadaan hengailla Sydneyn kentällä lähes kymmenen tuntia! Kalliita tunteja. Eikä kentältä voi edes poistua ellei ole maksanut lentokenttäveroja (jos ymmärsin asian oikein).

Ehkä oma moka, kun ei tajuttu että lennon vaihtoonkin tarvii viisumin. Ehkä vähän myös Kilroyn moka, kun eivät informoineet lippujen tilauksen yhteydessä tästä.

Lisäys 20.10: Hienoa toimintaa Kilroylta, saamme hyvityksen viisumeista koska eivät olleet hoksannut informoida meitä. Kiitos Kilroy,  kiitos Joni!

Pienten vastustamisten lisäksi vähän on myös haikea fiilis siitä, että Aasian osuus matkasta on jo ohitse. Aika on mennyt ihan liian lujaa, ja reissusta on enää kaksi kolmasosaa jäljellä. Onneksi edessä on vielä paljon kaikkea kivaa!

Aasiasta muistoihin jäi hallittu kaaos, kuuma ja kostea ilmasto, halvat hinnat, hankalat taksikuskit, hymyilevät ihmiset, upeat maisemat ja paljon unohtumattomia hetkiä. Paljon ehdittiin kolmessa  viikossa, mutta liian paljon jäi näkemättä ja tekemättä. Eli sinne pitää vielä palata.

Bangkokissa otettiin parin päivän hengähdystauko ihanaan (ihanan halpaan) hotelliin ennen maanosan vaihtamista. Jättimäisen huoneen terassilta pääsi suoraan uima-altaaseen ja kylpyammeessa pystyi vaahtokylvyn lisäksi pesemään hyvin pyykkiä.

Lentokentillä ollaan vietetty ihan kiitettävästi aikaa, aikaisten aamulentojen takia muutama yökin. Nyt ollaan vielä tämä yö kentällä (tämmöisessä mukavassa reppureissaajien loungessa jossa tyypit nukkuu onnellisena säkkituoleissa) ja sitten ei onneksi lennetä moneen viikkoon minnekkään, nimittäin aamulla alkaa Uuden Seelannin road trip bussilla! 









Löysin hauskannäköisen työpaikan. Taidan lähteä työlomaviisumilla Sydneyyn. :D toivottavasti video näkyy! (Tyyppi vain nojaili moppiin ja meni liukuhihnaa pitkin edestakaisin)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti