muutos matkasuunnitelmiin

Tänään tehtiin yks matkan vaikeimmista päätöksistä. Siltä se ainakin tuntui. Meillä oli varattuna huomisaamulle lennot täältä Kuala Lumpurista Sandakaan, Sabahin osavaltioon. Tarkoitus oli mennä sinne viikoksi, katsomaan orankeja ja seikkailemaan maailman vanhimmissa sademetsissä. Oltiin oltu ihan innoissaan tästä reissusta, kunnes hoksattiin ulkoministeriön matkailutiedote Malesiasta:

Malesia: Vältä tarpeetonta matkustamista Sabahin itärannikolle ja saarille kidnappausriskin vuoksi. 

Etelä-Filippiinien levoton turvatilanne heijastuu Sabahin osavaltion itärannikolle, joka on Malesian armeijan ja poliisin erityistä valvonta-aluetta. Valvonnasta huolimatta alueella on tapahtunut viimeisten kuukausien aikana useampia kidnappauksia. Vältä tarpeetonta matkustamista Sabahin itärannikolle ja Sabahin itärannikon saarille kidnappausriskin vuoksi.

Sabahin ja Sarawakin osavaltiot Borneon saarella ovat malaria-aluetta. 

Suomen suurlähetystö
Kuala Lumpur

(päivitetty 29.9.2015, voimassa kunnes toisin ilmoitetaan)

Hmm. Vältä tarpeetonta matkustamista. Eihän orankien näkeminen ja viidakkoseikkailu ole tarpeetonta. Vai onko?

Ollaan ehditty muuttaa mieltä ainakin sata kertaa. Joku järkevä ääni koittaa pienesti sanoa, että älkää ottako riskiä. Silti välillä tuntuu että kyllä me sieltä selvitään, kerran lennotki on jo varattu. Tämän päivän energia meni täysin tämän päätöksen tekemiseen. Mentiin muka shoppailemaan että saadaan ajatukset vähäksi aikaa muualle kun päätöstä ei tuntunut syntyvän, mutta loppujen lopuksi päivä tais mennä siihen että ajeltiin liukuportaita ylös-alas ja eksyttiin aika monesti jättimäisessä ostoskeskuksessa. Mitään ei ostettu mutta syötiin kyllä hyvin ja käveltiin jalat kipeäksi. Eikä sekään auttanut päätöksentekoa.

Lopullisen päätöksen teki thl:n malaria-kartta. Sabahin osavaltio on malaria aluetta, eikä meillä ole estolääkitystä siihen. Malarian tartuntavaara on siis suhteellisen korkea. Malaria on hengenvaarallinen kuumeinfektio joka tarttuu hyttysten välityksellä. Halutaanko me riskeerata 150 euron lentolippujen ja orankien takia koko loppureissu, jota on kuitenkin vielä 2 kuukautta jäljellä? Ei haluta, vaikka mieli tekis.

Ilman malarian riskiä oltais varmaan lähdetty. Toisaalta en tiedä, olisinko antanut itelle anteeksi jos oltais otettu tietoinen riski ja siellä olis oikeasti sattunut jotain. Loppujen lopuksi vaakalaudalla painoi oma terveys, turvallisuus ja loppumatka. Pahimmillaan oma henki. Onko ne vaan 150 euron arvoisia?  Joten päätettiin, että vaikka tuntuu luovuttajalta, ei oteta tietoista riskiä. Eiköhän tällä matkalla niitä riskejä ja jännitystä ole omasta takaa.

Ehkä ne meidän disneyrahat oli tarkoitettu tähän takaiskuun. Onneksi ollaan tällä reissulla asenteella, että asiat ei varmasti mee kokoajan suunnitelmien mukaan. Joten nyt joustetaan ja keksitään jotain muuta orankien tilalle ja jatketaan hyvillä mielin reissua.

Lohdutukseksi saatiin niin upea sviitti pilkkahintaan KL:n keskustasta aivan mielettömän hienolla kaupunkinäkymällä 26. kerroksesta, että ei tässä paljon ehdi harmittelemaan. Ei tiedetä missä ollaan huomenna tai ensiviikolla, mutta sekään ei oikeastaan haittaa. Ehkä mennään Singaporen kautta takaisin Thaimaaseen, josta jatketaan reissua Uuteen Seelantiin.

Ainiin, mitä opimme tästä? No ainakin sen, että lue tarkkaan ulkoministeriön matkustustiedote kohdemaasta! 

maisemaillallinen kämpän lattialla (purkkinuudelia)

Ps. Ensimmäinen vinkki Kuala Lumpuriin: älä ota lentokenttätaksia. Tai jos otat, vaadi nuori (tai ainakin normaalin oloinen) kuski ja uudempi auto. Meidän kaupunkiloma alkoi loistavasti ensin kolme tuntia myöhässä olevalla lennolla ja taksimatka oli katastrofi. Ajateltiin pelata varman päälle ja ottaa lentokenttätaksi, sillä varmaan pääsee helpoiten ja varmimmin perille. Väärin! Kuskiksi saatiin reppana dementoitunu ukko joka näytti siltä että se on karannu jostain hoitokodista. Ei puhunut englantia eikä tuntunut muutenkaan olevan tällä planeetalla saati kartalla. Auto oli yhtä vanha kuin mies, peräkontti nippusiteillä kiinni ja sisään satoi vettä. Tunnin matka kesti kolme tuntia ja sisälsi aika monta läheltä piti -tilannetta. Mikään kaahari meidän kuski ei kuitenkaan ollut, ajoi neljääkymppiä hätävilkut päällä keskellä moottoritietä. Kyllä meinas kärsivällisyys loppua, kun keskustassa kierrettiin samaa korttelia neljännen kerran eikä oltu lähelläkään määränpäätä. Ihmeen kaupalla päästiin kuitenki perille, ja en oo monesti nähny niin aidosti onnellista hymyä ku sillä raukalla ku sai tehtävänsä hoidettua.

Jos joku kuvitteli tämän matkan olevan vain riippumatossa loikoilua, terveiset täältä! Ei aina niin helppoa, mutta ehdottomasti kaiken säätämisen arvoista. Ja paljon hauskempaa kuin se riippumatossa loikoilu (vaikka se on tietty olennainen osa matkaa).