sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Zürich

Ihan totta, olen täällä. (Ja oon muuten aika ylpeä itestä, että lähin! Niin kauan tätä oon suunnitellu.)
Ei oo yhtään tuntunut siltä, että oon jonnekkin kauemmas lähdössä. 
Matkalaukutki pakkasin edellisenä päivänä, ku en aiemmin tajunnu että oon mihinkään lähössä.

Niin. Onnentoivotusten, läksiäislahjojen ja jäähyväishalausten myötä oli hyvä lähteä matkaan 
ja kohti tuntematonta. Lauantaina lensin Oulusta Kööpenhaminaan, jossa odottelin reilut viisi
tuntia seuraavaa lentoa. Kööpenhaminan kenttä oli valtava! Ehdin monta kertaa kävellä sen
päästä päähän, seikkailla kaupoissa, levätä ja tilata evästä (maksoin 50 euron setelillä, ja vaihtorahat
sai vain Tanskan kruunuissa, joten lopuilla oli pakko ostaa jotain.. Eli ostin hyvällä omalla
tunnolla itselle kaulakorun ja lapaset.. :p ) Ja ongelmitta löysin oikealle portille ja Zürichin lennolle.
Zürichin kentällä oli uuden perheeni äiti minua vastassa. Oli jo myöhä kun tulimme kotiin, ja lapset 
olivat nukkumassa.

Tänään sain tutustua lapsiin. He olivat innoissaan uudesta aupairista ja ottivat minut tosi hyvin
vastaan! Ihania lapsia. Viihdyn täällä aivan varmasti, koko perhe on tosi ihana. Aamupäivällä 
lähdettiin äidin ja lasten kanssa vuorille, näkymät oli aivan mahtavat! Vuoret, sveitsiläiset talot, 
lehmät rinnelaitumilla, kaikki oli just semmosia minkälaisiksi ne oon kuvitellukki. Mentiin 
kolmella eri hissillä (koppihissi + 2 x tuolihissi) aivan vuoren päälle, jossa käytiin 
maisemaravintolassa syömässä ja kävelyllä. Uskokaa pois, oli hyvät maisemat.


Auf wiedersehen, Finnland!




Kööpenhaminan lentokentällä riitti kateltavaa.


Heti kavereita.
Kyllä sitä ihan maisemaravintolaksi voi sanoa..








Huomaa lämmin sää ja AVOAUTO.








Sveitsinterveisin, Milla.

20 kommenttia:

  1. Aivan mahtavia kuvia! Ja huippu ku tuntuu niin oikialta paikalta:) Seleviät ihan varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nimetön! Joo, kyllä mäki uskon että selviän, alussa on tietysti pää pyörällä kaikesta uudesta, mut ajan kans varmaan helpottaa. :)

      Poista
  2. Upeita kuvia, miten luonto voi olla niin kaunista?! :) Lupaa nauttia hetkistä siellä, oot ajatuksissa siskorakas, täällä jo ikävöidään <3 Pidä ittes miehenä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, alappa keräämään rahaa et tuutte Pilvin kans käymään! Mä voin majoittaa teidät.. :) nautin nautin. tschüss <3

      Poista
  3. Tyttö mulla on nyt jo ikävä sua miten selviän siihen asti et tuut.. <33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä täälläkin. Mut jälleennäkeminen on sit sitäki ihanampaa <3

      Poista
  4. Mukava lukea täältä miten siellä menee. Ja kiva jos jaksat laitella kuvia! Kaikkea hyvää sinne Ystävä! <3 -Kirsi

    VastaaPoista
  5. vautsi, oon niin mielissään (ja vähä kade) sun puolesta! :D niin huippu jos tuntuu omalta paikalta ja hyvältä päätökseltä! :)nyt meni vkl jotenki tosi nopiaa, saapa nähä millon iskee karu totuus vastaan että meijän Milla on sielä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täällä on ihanaa. Tosin mulla on pää ihan pyörällä kaikesta ja kieli ihan solmulla. Mut eihöhän se ajan kans helpota.. :) Pärjäilkää siellä <3

      Poista
  6. miten kauan olet siellä?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En vielä tarkkaan tiiä. Ainaki puoli vuotta. :)

      Poista
  7. Milla en voi uskoa että oot nyt siellä! Oon niin mielissää sun puolesta. Ich nehme aina tässä kahvilla, ich möchte eine sachertorte :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanske! Ei oo vaikee arvata kuka kommentoi.. ;) en oo vielä ich nehme aina ollu yhtään kertaa kahvilla.. :D mut saksaa oon kuullu senki eestä, itelläki kieli ihan solmussa. Ens viikolla meen kielikurssin tasotestiin.

      Poista
  8. Voi, että kun mukava kahtella kuvia ja terveisiä sieltä. Oot ajatuksissamme! <3
    -Sussu-

    VastaaPoista
  9. Milla, sairaan hienot maisemat ja hyviä kuvia! Nauti ja piä hauskaa!
    <3' serkkunen

    ps. Munki unelma on lähtä aupairiksi, sikamageeta lukea sun blogia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milja, kiva kun luet mun blogia!! :) Täällä on ihan huippua, vaikka kielen kans meinaa vähä olla ongelmia.. Terkkuja sinne <3

      Poista
  10. Jos saan udella, niin mitä kautta löysit host-perheen? Järjestön? :)

    VastaaPoista