suhteeni ruokaan ja liikkumiseen

Kirjoittelin jo aiemmin ajatuksia liikkumisesta ja syksyllä lupailin, että kerron teille vähän ruokavalio- ja saliohjelmastani. Tästä tulee pitkä teksti, joten lukekoon kuka jaksaa..

2014

Olen tehnyt tässä muutaman vuoden aikana vähän elämäntapamuutoksia. Olen pudottanut hurjan määrän painoa, mutta ennen kaikkea olen oppinut nauttimaan liikkumisesta ja syömään "oikeammin". Yksi parhaista asioista, mihin olen saanut tutustua on Foreverin Aloe Vera. Koen, että olen saanut siitä omaan elämääni lisää virtaa ja hyvinvointia ja luulen, että sen myötä tullut energia on auttanut paljon elämäntapamuutoksessa. Toinen mahtava asia, jota en voi olla hehkuttamatta on syksyllä löytämäni Fitfarmin Bikini Challenge -valmennus. Sen ansiosta opin, että mikäli treeneistä meinaa tuloksia saada, on pakko syödä.

Tein sen suuren virheen aloittaessani saliharrastusta, että söin ihan liian vähän. Ainoat hiilarit, mitä kehoni sai koostui lähinnä herkkupäivistä. Muuten ateriani olivat lähinnä salaattia ja proteiinia. Ja tämä oli ehdottomasti virhe, liian vähällä syömisellä sain pilattua aineenvaihduntani niin ettei paino enää pudonnut millään. Olin vetänyt kehoni niin säästöliekille, ettei se enää kuluttanut juuri mitään vaikka liikuin kuinka paljon ja söin kuinka vähän. Ihmettelin, mikä minussa on vikana kun paino ei putoa ja syytin itseäni, etten tee tarpeeksi töitä asian eteen. Kunnes sattumalta törmäsin jossain blogissa juttuun samasta aiheesta ja tajusin missä oli menty vikaan. Tässä pari linkkiä aiheeseen liittyen:

Ida Jemina : metabolic damage - kun rasva ei pala
Lihastohtori : kun vedetään kroppa liian tiukille liian pitkään

Ja voin kertoa, että meni kuukausia ennenkuin sain normaalin aineenvaihduntani takaisin. Ja sen sain korjattua Fitfarmin BC- ruokavalion avulla. Alussa painoni nousi ja olin järkyttynyt siitä, miten paljon sillä "dieetillä" pitää syödä, mutta se tehosi ja aineenvaihduntani rupesi toimimaan normaalisti. Ja paino myös rupesi jälleen putoamaan. Ihmiset, jos liikutte, muistakaa syödä! 

Suhteeni ruokaan on monimutkainen. Rakastan hyvää ruokaa ja  herkkuja, mutta olen oppinut että myös terveellinen ruoka voi olla herkullista. Rakastan sitä hyvää oloa, jonka saan kun pysyn normaalissa terveellisessä ruokavaliossa, mutta edelleen herkuttelu lähtee välillä lapasista. Olen sitä tyyppiä, että kaikki tai ei mitään - jos syön yhden palan suklaata niin kohta ajattelen, että sama syödä se koko levy kun mentiin jo metsään. Jos päätän, etten syö yhtään herkkuja, niin yleensä niitä ei edes tee mieli niin paljon. Yritän opetella siihen, että voin silloin tällöin syödä herkkuja, muttei aina tarvitsisi vetää övereitä eikä tuntea huonoa omaatuntoa herkuttelusta. Vaikka toisaalta minulle sopii paremmin se, että pidän silloin tällöin herkkupäivän ja muuten olen ilman, koska olen todella kova sokeriaddikti. Jos syön monena päivänä peräkkäin herkkuja, se jää päälle ja tuntuu että sitä sokeria on pakko saada. Ja sitten ruokavaliot menee päin mäntyä, syön epäterveellisesti ja yleensä liian vähän oikeaa ruokaa. Ennen ajattelin, jos olin syönyt esimerkiksi kahvin kanssa pari palaa suklaata, että se korvaa välipalan ja jätin oikeita ruokia syömättä herkkujen takia (että kun tässä näitä kaloreita on jo tullut niin paljon). Mutta se ei todellakaan ollut hyvä ajatus, koska eihän pari suklaanpalaa korvaa niitä ravintoaineita jotka saa oikeasta ruuasta. Joten nyt olen päättänyt, että oikeita ruokia ei koskaan saa korvata herkuilla. Välillä voi syödä herkkuja, mutta oikeat ruoat pitää syödä myös. Tuon metabolic damage - tilan jälkeen opin, että syön mieluummin liikaa kuin liian vähän. Se liian energian voi käyttää hyväksi treenatessa mutta liian vähäisestä kroppa vain kärsii. 

Salilla käymiseen olen jäänyt koukkuun. Käyn työvuoroista ja viikosta riippuen 3-5 kertaa viikossa kuntosalilla. Teen kolmijakoista saliohjelmaa, eli treenaan eri kehonosia eri päivinä. Oli mahtava huomata, miten paljon treeneistä saa enemmän tehoja irti kun muistaa syödä riittävästi! Toinen koukuttava asia on aamulenkit, niitäkin teen vaihtelevasti 3-5 aamuna viikossa. Nyt keväällä on ihana, kun on niin valoisaa että ennen aamuvuoroakin voi käydä pienen lenkin tekemässä. Paras aloitus päivälle, kun ensimmäisenä herättyään kiskoo lenkkikamppeet päälle ja lähtee ulos ! Käyn yleensä 30-45 minuutin kävelylenkkejä ennen aamupalaa. Juoksemassakin käyn aina välillä fiiliksen mukaan. Vuorotyön kannalta on hyvä, kun salitreenit ajoittuvat aamuun ja juoksulenkit iltaan, niin voi aina työvuoron mukaan liikkua itselle sopivalla tavalla. 

Ulkonäkööni en ole vieläkään ihan tyytyväinen, mutta olen alkanut hyväksyä itseni paremmin. Kesti aika kauan, ennenkuin näin omassa ulkonäössäni sen muutoksen joka painonpudotuksesta tuli. Peilistä en sitä nähnyt, vaan valokuvista. Välillä vertaan nykyisiä ja muutaman vuoden takaisia kuvia, ja mietin niistä nykyisistä kuvista että olenko tuo oikeasti minä, näytänkö oikeasti tuolta. Edelleen peili kertoo, että olet liian lihava. Jonain päivänä irvistän sille ja sanon, että en ole, olen juuri sopiva. Sitä pitäisi varmaan rueta harjoittelemaan.. Sanotaan, että näissä muutoksissa suurin työ tehdään korvien välissä ja se on ihan totta. 


Niiltä ajoilta, kun olin lähes 20kg isompi minusta on tosi vähän kuvia. Varsinkaan julkaisukelpoisia sellaisia, mutta toivottavasti muutos näkyy noistakin kuvista, koska bikinikuvia en täällä aio julkaista :D

kuvia 2012 - 2013

kuvia 2014-2015

Tällaisia ajatuksia. Entäs teillä? 

asiaa liikkumisesta

Olen monesti ajatellut, että olisi kiva jakaa ajatuksia treenaamisesta ja ruokavaliosta, mutta se on aina jäänyt siihen että "en minä voi kirjoittaa sellaisesta, enhän edes näytä siltä että urheilen". Olen ajatellut, että vain timmiksi treenatun vartalon omaavilla on oikeus kirjoittaa aiheesta. Koska eihän se kuulosta uskottavalta, jos tällainen sohvaperunan näköinen kirjoittelee juttuja olkapäätreenistä ja jakaa ruokavaliovinkkejä. Mutta kuka määrää, kenellä on oikeus kirjoittaa ja mitä ? Ilmeisesti se joku tuolla oman pääni sisällä. Mutta nyt lakkaan kuuntelemasta sitä, sillä minulla voi olla yhtä paljon (tai enemmän) kokemusta salilla käymisestä kuin jollakin joka omistaa täydellisen sixpackin ja painaa minua 15 kiloa vähemmän. Joten tässä teille ensimmäinen aiheeseen liittyvä sekava postaus.

Allaolevan tekstin kirjoitin kuukausia sitten (vai jokohan siitä on vuosi). En pystynyt julkaisemaan sitä silloin, oli vielä liian arka aihe.

"Luin joku aika sitten Helsingin Sanomista jutun Fitness - sallittu syömishäiriö. En silloin ajatellut asiaa sen enempää, mutta palasin juttuun myöhemmin ja se hieman pysäytti - ja vähän säikäyttikin. Niin paljon samoja tuntemuksia ollut minullakin. Olen tehnyt valtavasti töitä oman hyvinvointini eteen ja pudottanut toistakymmentä kiloa painoa, ennenkaikkea muuttanut ruokavaliotani ja ruennut liikkumaan aktiivisesti. Myönnän, että välillä (aika monesti) olen valinnut ystävien ja perheen sijaan urheilun, tai jättänyt menemättä jonnekin sen takia etten viitsi kokoajan kieltäytyä tarjottavista kun olen omalla ruokavaliolla. Olen aina ajatellut, että olen sen verran herkkusuu ettei minulla voisi koskaan olla ongelmaa syömättömyyden kanssa. Mutta on pakko pysähtyä miettimään, missä on vika kun jokaisen ylimääräisen pikkuleivän tai muun ruokavalioon kuulumattoman evään syömisen jälkeen tulee itku ja itsesyytökset, kun olin niin huono taas. Tai kun jokaisen lenkin jälkeen mietin miksen juossut pidemmästi, lujempaa. Miksen käynyt salilla kuin kaksi kertaa tällä viikolla.

Olin ajatellut, että tämä on väliaikaista. Sitten kun saavutan tavoitteeni (eihän minulla edes ole konkreettisia tavoitteita), olen tyytyväinen ja elän normaalisti. Mutta miten voin palata "normaaliin", kun yhdenkin herkun jälkeen tuntuu, että kaikki kilot tulivat takaisin ja näytän kamalalta. Tuntuu, että tavoitteeseeni on vielä pitkä matka. Silti haluaisin löytää keskitien, oppia syömään ilman sen jälkeistä pahaa oloa ja pitää vapaapäiviä liikunnasta ilman huonoa omaatuntoa."

Edelleen olen matkalla kohti tavoitettani, onnellista ja hyvinvoivaa minää. Sitä tyyppiä, joka on suht. tyytyväinen ulkonäköönsä eikä itke syötyään levyllisen suklaata (tai ei syö sitä suklaata). Mutta olen oppinut paljon. Olen tutustunut omaan kehooni ja tiedän mitä se tarvitsee. Tiedän nyt, miten haluan syödä ja liikkua. Tiedän, millä tavoin pystyn muuttamaan kroppaani ilman että se kärsii siitä. Olen ylpeä siitä, miten paljon olen tehnyt töitä sen eteen, että voin paremmin kuin koskaan. Sen eteen, että (useimmiten) voin katsoa itseäni peilistä ilman, että se pilaa päivääni. Vaikken vieläkään ihan ole tyytyväinen ulkonäkööni, alan olla sinut asian kanssa.