sunnuntai 29. marraskuuta 2015

ihan pihalla vol 468

28.11.2015 Kissimmee, Orlando
(puhelinpäivitys)

Ai miten niin ollaan oltu hukassa tällä reissulla. Ollaan varmaan puolet reissusta oltu sillai että missähän me ollaan ja mihinkähän ollaan menossa ja missä meijän PITÄIS olla nyt. Tänään Miamin satamassa mietittiin, että jossain Orlandossa on meijän hotelli eikä hajuakaan miten sinne pääsee. Nettiä ei ollu eikä karttasovellus toiminu, mutta oli hatara muistikuva että jostain menee bussi jonnekin päin Orlandoa. Huonolla englannilla saatiin tilattua taksi bussiasemalle, ja siitä eteenpäin tultiin viidellä eri bussilla ja joka pysäkillä oltiin yhtä paljon pihalla määränpäästä. Ja viimeseltä pysäkiltä käveltiin väärään suuntaan ja tehtiin iltalenkki samalla, mutta jotenki ihmeesti löydettiin perille hotelliin. DisneyWorld kutsuu!

Jos jotaki ollaan opittu tällä reissulla nii ainaki se että asioista kannattaa ottaa selvää etukäteen, varsinkin reiteistä ja siirtymisistä. Ja mitään ei kannata olettaa, se on opittu moneen kertaan kantapään kautta. Nettiä (mapsia) kannattaa käyttää hyödyksi sillon ku se on käytettävissä. Meijän reissun paras kaveri on ollu puhelimen Maps - sovellus, ilman sitä oltais varmaan vieläki Bangkokin lentokentällä.

Ps. Bloggerissa odottaa luonnoksissa kasa postauksia Fijiltä ja Karibialta, päivittelen ne tänne kun saan tablettiin netin ja kuvat ladattua.

Tässä on syy miks meistä ei oo kovin paljo yhteiskuvia tältä reissulta

perjantai 20. marraskuuta 2015

Bula Vinaka, welcome to Fidzi


13.11.2015

Unelmaloma paratiisisaarella alkoi lupaavasti, lentokentän pankkiautomaatti söi mun luottokortin.

Ja me ollaan taas varattu jotain muuta kuin kuviteltiin. Me ei nimittäin kuviteltu että majoitutaan 32 ihmisen kanssa samaan huoneeseen. Heihei yksityisyys! Ollaan ehkä vähä mukavuudenhaluisia (lue epäsosiaalisia) ja tykätään majoittua omassa huoneessa aina jos se on mahdollista eli silloin kun siitä ei tarvitse maksaa kovin paljon enemmän. Ei tarvi miettiä missä vaihtaa vaatteet tai että joku pahastuu jos rinkka on levällään. No nyt vähän tarttee, huone on jaettu kerrossängyillä neljän hengen "soluihin" ja minä nukun yhdessä kolmen muun jätkän kans. Kapeassa yläsängyssä, ilman laitoja. Ja täällä ei saa kahvia ku aamupalalla.



(pari tuntia myöhemmin, kun ei oltu enää nälkäisiä, väsyneitä ja kiukkuisia)

Sain monen mutkan, säätämisen ja parin tunnin yöunien jälkeen pankkikorttini takaisin. Ja paratiisisaari on silti paratiisisaari, olkoon nukkumapaikka mikä hyvänsä. Meri on silti turkoosi, riippumatto palmun alla ja aurinko. Ja lämmin. Ei, vaan kuuma. Sopivan kuuma, kevyt tuulenvire keinuttaa riippumattoa.. Tämän viikon extremeä on varoa ettei kookospähkinä putoa päähän. Nimittäin luin juuri, että kookospähkinä tappaa enemmän ihmisiä kuin hait. Voin siis huoletta uiskennella meressä, mutta tiedostan riskin kookospähkinöistä.

Nautin tästä hetkestä, tässä palmun alla, riippumatossa. (kahvia tekis mieli)













Ps. Paikannan itseni siis Fidzin Yasawa saarille, MantaRay resorttiin. Nukkumajärjestelyihin yllättävästi sopeutui hyvin, henkilökunta täällä on ihana ja ruoka hyvää. Törmättiin myös pariin suomalaiseen, mikä tuntui vähän hullulta sillä Fidzi ei taida olla sijaintinsa takia suomalaisten vakiokohde ja sitäpaitsi näitä lomasaaria on täällä kymmeniä (terkkuja Vesalle sinne Hawajille tai Perun vuoristoon, missä nyt ootkaan jos satut lukemaan näitä)

thank you, New Zealand

Oi keväinen Wanaka, toit Sveitsin muistot mieleen.

10.11.2015

Kun tulen Uuteen Seelantiin uudelleen, taidan sittenkin vuokrata oman auton. Strayn bussipassi ei ollut ihan meitä varten. Se kyllä toimi muuten ihan hyvin, mutta sen verran opin itestäni etten ole kovin ryhmäytyvää tyyppiä, varsinkaan jos minulla ja ryhmällä ei ole yhteistä kieltä. Tutustun yleensä aika helposti ja mielelläni uusiin ihmisiin, mutta en bussilastilliseen kerralla. Ja välillä tuntui, että olisi kiva itse päättää miten kauan pysähdytään mihinkin tauolle matkan varrella.

Pohjois-saarella tosin oli ihan kiva, että meillä oli yksityinen bussi ja kuski. Varsinkin kun kuski oli hauska (ja hyvännäköinen) eteläamerikkalainen.. Tai se väitti kyllä olevansa Uudesta Seelannista, mutta näytti ihan eteläamerikkalaiselta merikarhulta.

Tällä matkalla olen oppinut aika paljon joustavuutta. Sitä, ettei hermostu vaikka asiat ei mee lähellekkää niinku olis pitäny. Sitä vaan tyynesti hymyilee ja sanoo "no problem" (vaikka myönnän että joskus kyllä on tehny mieli huutaa että "kyllä se mitään!!" ) kun aikataulut pettää ja saat jotain ihan muuta kuin mitä olet tilannut. Yleensä sitä kohauttaa olkiaan ja ajattelee että no ei voi mitään, tilanteissa joissa Suomessa olisin repinyt hiukset päästäni tai pakannut laukkuni ja lähtenyt kotiin.






aamupalapiknikillä



Hoxhox

√ jos kuvittelet osaavasi ihan vähän englantia kun tulet Uuteen Seelantiin, et kuvittele kauan. Kiiwien aksentti on aika kaukana "normienglannista"

√ jos et ole ryhmätyyppiä, älä suunnittele matkustavasi saman bussiryhmän mukana muutamaa viikkoa

√ matkalle lähtiessä varaudu myös kylmempiin olosuhteisiin, saatat tarvita useammat kuin kahdet pitkät housut mukaan (tai toiset mukavat housut, ei valkoisia farkkuja)

√ jos et osaa englantia, voit tilata ravintolassa hampurilaisen sijasta mustikkaa (en ymmärrä vieläkään tätä väärinkäsitystä, minä halusin burgerin)

√ se, mitä kuvittelet olevasi kotona, ei pidä paikkaansa toisella puolen maapalloa - voit löytää itsestäsi yllättäviä piirteitä

√ aina selviää jotenkin. Siitäkin, että jää bussista keskelle isoa kaupunkia eikä hajuakaan miten pääsee 15 kilometrin päähän hotellille paikallisbusseja käyttämällä, ja puhelimesta on akku loppu.

Nää pikkuhylkeet vei meijän sydämet
Vauvahylkeiden leikkipaikka

Blue pools 




Kiitos Uusi-Seelanti. Me tapaamme vielä.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

wonderful time in Queenstown


Hyvä seura, kaunis kaupunki ja kiva hostelli. Ihanat aussikaverit, pikkujoulut, vaellusta, rötväyspäivä, extremeä, poreallas, hyvää ruokaa ja paljon naurua, niistä on tehty ikimuistoinen viikko Queenstownissa. Enkä muista milloin olisin viimeksi nauranut niin paljon niin monena päivänä peräkkäin! Nää muistot tuo varmasti hymyn huulille vielä vuosien päästä. Kiitos näistä täydellisistä päivistä tytöt, ootte mahtavia.




kuolleen metsän raja

Läpi harmaan metsän. kuka on vienyt metsästä värin ja äänet?





Kunnon rötväyspäivään kuuluu sänky, pitsalaatikko ja hyvä seura




Näistä pikkujouluista vois tehä perinteen 



Ja me keinutaan

Tassut taivasta kohti, tuli äkkilähtö
Isille onnea ♡
Ps. Laskuvarjohypystä, benjistä ja kiikusta kuvia edellisissä postauksissa.

perjantai 6. marraskuuta 2015

this is my life and I love it

Huh. Mitä tässä nyt sanois, ihan huikee päivä!



Käytiin vähän "keinumassa" maailman isoimmassa (ja hurjimmassa) keinussa.  300 metriä pitkä ja sisälsi 70 metrin vapaapudotuksen. Oli aika mieletöntä. Musta on tässä reissun aikana löytyny uusia piirteitä. Siis minusta, jolle Powerparkin booster on ollu liian hurja laite ja oon aina vähä pelänny korkeita paikkoja. Ja täällä oisin ihan mielissään menossa tekemään kaikkea hullua.

Videota bloggeri ei jaksanut ladata, mutta jos haluatte nähä miten hullua tuo oli niin AJ Hacket sivustolta tai youtubesta hakusanalla Nevis Swing löytyy makupaloja. Saatiin video omasta putoamisesta ja joka kerta se rupiaa hymyilyttään ja ottaa vähä mahanpohjasta ku sitä kattoo.











Ja nää kaks hurjapäätä hyppäs oseanian korkeimman benjin 134 metristä. 









Herra Tossavainen vielä tallessa ja mukana kaikessa




This is my life and I love it.