torstai 15. marraskuuta 2012

Lapsuusmuistoja

Mitä sinä muistat lapsuudesta? Minä muistan välähdyksiä, pieniä hetkiä arjesta. 

Sen, kun leikittiin isoveljen kanssa ja sillä oli nukke, joka oli suurempi kuin se itse. 
Sen, kun minulla oli paras kaveri, jonka kanssa en voinut enää ala-asteella leikkiä, koska se oli poika. 
Sen, kun riitelin aina pikkusiskoni kanssa, ja sitten sovittiin ja taas leikittiin yhdessä. 
Sen, kun iskä tuli myöhään kotiin ja kaikkien piti olla nukkumassa, niin hiivittiin iltapalalle, ja kohta pöydän ympärillä oli koko perhe. 
Sen, kun äidin kanssa paketoitiin joululahjoja ja kuunneltiin liian aikaisin joululauluja. 
Sen, kun reissussa saatiin kaikki valita jäätelöt. 
Sen, kun käytiin kauppa-autosta ostamassa karkkia ikiomalla markalla. 
Sen, kun oli niin paljon pakkasta että saatiin mennä linja-autolla kouluun. 
Sen, kun naapurissa oli valtava susikoira, mutta isoveljen kanssa ei tarvinut pelätä. 
Sen, kun naapurin mummo aina halusi että menen sille kylään, ja tarjos jäätelöä. Sillä mummolla oli hirveästi kukkia.
Sen, kun mentiin kesällä mummolan mökille uimaan ja uinnin jälkeen kaikki lapset meni peräkonttiin, koska oli niin likaiset jalat
(jos joku muistaa meidän seitenneliskantti-volvon, joka pikkuveljeni sanojen mukaan 
"on niin iso, että sen peräkonttiin mahtuu vaikka kymmenen palomiestä"). 
Sen, kun siivosimme siskon kanssa vaatehuonetta kypärät päässä, koska ylähyllyltä putoili kenkiä.

Voisin jatkaa listaa loputtomiin.. 




Kiitos muistoista, isä ja äiti, veljet ja siskot.

15 kommenttia:

  1. ihania sanoja ja ihana sinä ! <3 voi niitä aikoja, ku kenkävyöryiltä suojauduttiin pyöräilykypärillä ja sitäki nimitettiin vielä siivoukseksi :D niiin ikävä sua pöhölö ! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös, hönö <3! Entä millon leivotaan patonkeja ? :D

      Poista
  2. Sä olet taitava valokuvaaja ja vielä runoilijakin, waude! Nuita juttuja on ilo lukea!

    VastaaPoista
  3. lähes täydellinen postaus, aivan ihana runo. <3

    VastaaPoista
  4. Voi että meinaa itku päästä ku näitä lukee, niin ihania muistoja :') Kiitos piristyksestä sisko <3

    VastaaPoista