torstai 26. helmikuuta 2015

asiaa liikkumisesta

Olen monesti ajatellut, että olisi kiva jakaa ajatuksia treenaamisesta ja ruokavaliosta, mutta se on aina jäänyt siihen että "en minä voi kirjoittaa sellaisesta, enhän edes näytä siltä että urheilen". Olen ajatellut, että vain timmiksi treenatun vartalon omaavilla on oikeus kirjoittaa aiheesta. Koska eihän se kuulosta uskottavalta, jos tällainen sohvaperunan näköinen kirjoittelee juttuja olkapäätreenistä ja jakaa ruokavaliovinkkejä. Mutta kuka määrää, kenellä on oikeus kirjoittaa ja mitä ? Ilmeisesti se joku tuolla oman pääni sisällä. Mutta nyt lakkaan kuuntelemasta sitä, sillä minulla voi olla yhtä paljon (tai enemmän) kokemusta salilla käymisestä kuin jollakin joka omistaa täydellisen sixpackin ja painaa minua 15 kiloa vähemmän. Joten tässä teille ensimmäinen aiheeseen liittyvä sekava postaus.








Allaolevan tekstin kirjoitin kuukausia sitten (vai jokohan siitä on vuosi). En pystynyt julkaisemaan sitä silloin, oli vielä liian arka aihe.

"Luin joku aika sitten Helsingin Sanomista jutun Fitness - sallittu syömishäiriö. En silloin ajatellut asiaa sen enempää, mutta palasin juttuun myöhemmin ja se hieman pysäytti - ja vähän säikäyttikin. Niin paljon samoja tuntemuksia ollut minullakin. Olen tehnyt valtavasti töitä oman hyvinvointini eteen ja pudottanut toistakymmentä kiloa painoa, ennenkaikkea muuttanut ruokavaliotani ja ruennut liikkumaan aktiivisesti. Myönnän, että välillä (aika monesti) olen valinnut ystävien ja perheen sijaan urheilun, tai jättänyt menemättä jonnekin sen takia etten viitsi kokoajan kieltäytyä tarjottavista kun olen omalla ruokavaliolla. Olen aina ajatellut, että olen sen verran herkkusuu ettei minulla voisi koskaan olla ongelmaa syömättömyyden kanssa. Mutta on pakko pysähtyä miettimään, missä on vika kun jokaisen ylimääräisen pikkuleivän tai muun ruokavalioon kuulumattoman evään syömisen jälkeen tulee itku ja itsesyytökset, kun olin niin huono taas. Tai kun jokaisen lenkin jälkeen mietin miksen juossut pidemmästi, lujempaa. Miksen käynyt salilla kuin kaksi kertaa tällä viikolla.

Olin ajatellut, että tämä on väliaikaista. Sitten kun saavutan tavoitteeni (eihän minulla edes ole konkreettisia tavoitteita), olen tyytyväinen ja elän normaalisti. Mutta miten voin palata "normaaliin", kun yhdenkin herkun jälkeen tuntuu, että kaikki kilot tulivat takaisin ja näytän kamalalta. Tuntuu, että tavoitteeseeni on vielä pitkä matka. Silti haluaisin löytää keskitien, oppia syömään ilman sen jälkeistä pahaa oloa ja pitää vapaapäiviä liikunnasta ilman huonoa omaatuntoa."



Edelleen olen matkalla kohti tavoitettani, onnellista ja hyvinvoivaa minää. Sitä tyyppiä, joka on suht. tyytyväinen ulkonäköönsä eikä itke syötyään levyllisen suklaata (tai ei syö sitä suklaata). Mutta olen oppinut paljon. Olen tutustunut omaan kehooni ja tiedän mitä se tarvitsee. Tiedän nyt, miten haluan syödä ja liikkua. Tiedän, millä tavoin pystyn muuttamaan kroppaani ilman että se kärsii siitä. Olen ylpeä siitä, miten paljon olen tehnyt töitä sen eteen, että voin paremmin kuin koskaan. Sen eteen, että (useimmiten) voin katsoa itseäni peilistä ilman, että se pilaa päivääni. Vaikken vieläkään ihan ole tyytyväinen ulkonäkööni, alan olla sinut asian kanssa.







6 kommenttia:

  1. Milla<3 kirjotat niin hyvin, ja huippu että rohkenit kirjottaa tästäki aiheesta, tottakai sulla on oikeus kirjottaa ruokavalio- ja treenijuttuja!! :) voiettä, ois niin ihana nähä sua!

    VastaaPoista
  2. Hyvä teksti Milla!
    T. Salla

    VastaaPoista
  3. Onpa hyvin kirjotettu teksti ja hyvästä aiheesta! Milla oot just ihana :)

    VastaaPoista