maanantai 10. joulukuuta 2012

Joululeiri

Sain olla mukana joululeirillä, joka jää kauniina muistona mieleen pitkäksi aikaa.
Meillä oli ihana viikonloppu Engelbergissä, saimme hiljentyä joulun sanoman äärelle
ja nauttia yhdessäolosta mahtavissa lumimaisemissa! Joululeirin tunnelmaa on vaikea
sanoin kuvata, mutta minulle viikonloppu jää mieleen yhtenä parhaimmista muistoista täältä.
Kiitos niille, jotka oli mukana tekemässä viikonlopusta juhlan.


Niin kaukana
oman kodin jouluhälinä
nuotin vierestä laulettu "joulupuu on rakennettu"
koko perheen pihasählyottelu
ja hiljentyminen jouluevankeliumin äärelle
Mielessä haikeus
mutta sydämessä lämmin
 - Joulu tulee minullekin.

Milla 2012






Piparkakkujoutsen
Luzernin puusilta by Silja
Majoituimme kauniissa maisemissa.




Aito suomalainen jouluruoka ja oikea tunnelma. Tuntui joululta!

Joulu on lasten juhla, saimme vieraan myös korvatunturilta. Sillä oli vähän tampereelta tarttunu murretta..
"Herkkua on siinä monenlaista.."
Sädetikut sopi pimeään pakkasiltaan!






5 kommenttia:

  1. Kiitos Milla ihastuttavista kuvista ja tunnelmista. Voinko jotenkin saada näitä kuvia sulta? Mulla jäi kiireessä kamera kotiin.

    <3 Tuuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) voit saada, kunhan ehdin laittaa! Laitatko vaikka sun sähköpostin mulle, nii voin lähettää sinne?

      Poista
  2. Mikä tää joululeiri oikeen on? Ja ketä kaikkia senmoseen voi osallistua? :)

    VastaaPoista
  3. vau, vau, vau! upeita kuvia ja maisemia taaas (:

    VastaaPoista
  4. tosi upeita vuoria siellä :)

    VastaaPoista