keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Minun päiväni

7.50 herätys, vaatetta päälle ja koiran kanssa ulos. Ihana aamupakkanen! Aurinko nousemassa, puut huurteessa ja raikas ilma - nautin näistä aamun kävelylenkeistä.

8.35 aamupalalle, kämppis oli yövuorosta tullessaan tuonut lämpimiä croissantteja joten lupasin itselleni pienen herkkuhetken tuoreen croisantin, kahvikupin ja lehden kanssa. Salia varten juon veteen sekoitetun Argi+:n. Yleensä syön aamulla kaurapuuroa mehukeiton/marjojen ja raejuuston kera tai paistan banaanilättyjä (ohje lopussa). Haluan nauttia aamupalani rauhassa, joten tarvitsen siihen vähintään puoli tuntia.

9.43 kuntosalille, joka on melkein tyhjä tähän aikaan aamusta joten voin rauhassa pyöriä punttipuolella ;) 

11.15 suihkuun ja ajelen ylivieskaan katsastusasemalle. auto sai vuoden leiman, joten hyvä tuuli jatkuu! Käyn kärkkäisen subwayssa haukkaamassa lounaaksi puolikkaan patongin ja vähän shoppailemassa. 

15.05 kotiin, teen seuraavan päivän eväät ja iltaruoaksi herkullisen kanasalaatin. Löhöilen sohvalla ja torkahdan varttitunniksi.






17.00 houkuttelen kämppiksen ja koiran mukaan metsäretkelle lempimetsäreitilleni. Kuuma kaakao termariin ja menoksi! En pitkiin aikoihin oo ehtiny metsään joten paras ruska-aika on mennyt sivu suun, mutta onneksi ehditään juuri sopivasti näkemään upea auringonlasku.

19.20 toimitan Aloe vera-tuotteen asiakkaalle ja meen samalla käymään kotona moikkaamassa siskoja ja veljiä. Näen myös veljeni lapsia, tätin murut on mummolassa käymässä.

21.14 nappaan siskon meille yökylään, juodaan teetä ja hihitellään tyhmille jutuille ja mennään nukkumaan ennen puoltayötä

se oli minun vapaapäiväni, täydellinen sellainen !  

Hyvien yöunien jälkeen rakastan aamulenkkejä, omaa rauhallista aamupalahetkeä ja aamusalia. Nykyään pidän myös iltavuoroista koska ehdin tehdä nämä kaikki ennen töihin menoa.











Banaanilätyt

1 banaani
2 kananmunaa
pari rkl proteiinijauhetta (esim. Forever Ultra Chocolate)

Soseuta sauvasekoittimella ja paista pannulla pienessä määrässä kookosöljyä tai oikeaa voita ja nauti! Maistuu pelkästäänkin, mutta päälle sopii mainiosti esim. mustikat ja Skyr Vanilja. Tätä herkkua voi syödä hyvällä omallatunnolla ! 

1 kommentti:

  1. Ihanalta kuulostaa sun päivä! <3 Sellanen unelma vapaapäivä :)

    VastaaPoista